| |
|
| |
YLÄNEEN AKVAARIO ON EPÄNORMAALI AKVAARIOLIIKE
Onko se hyvä asia - sen saat ratkaista sinä! Kuitenkin me teemme lähes kaiken eri tavalla, mihin on yleensä totuttu. Eihän meillä ole edes aukioloaikoja, vaan pyrimme olemaan auki silloin kun sinä meitä eniten tarvitset...Soita ensin ja kysy olemmeko paikalla ja että tarvitsemasi tavara on saatavilla ja sitten vaan ostoksille vaikka illalla 21:35! Kaloja myydessämme ostokuittiin tulostuu automaattisesti hoito-ohjeet kullekin lajille. Eihän meillä ole kunnollisia nettisivujakaan, vaan suurin osa sisällöstä löytyy Facebookista ja Huuto.netistä. Tutustu facebookissa tarkemmin meihin ja ajankohtaisiin asioihin.
TUOTTEIDEN OSTAMINEN
Myytävät tuotteet eläimiä ja kasveja lukuunottamatta löytyvät pääasiassa Huuto.net:stä jossa olemme yrityksenä. Palvelun sääntöjen mukaisesti jokainen yksittäinen tuote on omana yhden tai useamman kappaleen kohteenaan. Esimerkiksi ilmaletkua myymme 1m:n JAOTUKSELLA ja mikäli tarvitset 3 metriä, osta ilmaletkukohteesta 3 kpl ja saat sen yhden 3:n metrin pätkänä. Jokaisen useamman kappaleen kohteen alaosassa on kysymys: "Kuinka monta kappaletta haluat ostaa?" ja oletusarvona on "1". Voit tutustua vapaasti tuotteisiimme Huuto.netissä, mutta ostaminen edellyttää maksutonta palveluun rekisteröitymistä.
Ostaessasi Huuto.net-palvelusta tuotteen tai tuotteitamme, tulee jokaisesta ostoksesta oma ilmoitus sekä sinun sähköpostiisi, että meille. Ilmoitathan sähköpostitse, kun olet tehnyt kaikki ostoksesi meiltä, niin tiedämme tehdä jonkin ajan kuluessa laskun. Laskuun laskemme postituskulut useamman tuotteen ostaessasi yhdistettynä kaikki tuotteet - jos mahdollista - yhdeksi lähetykseksi. Tästä seuraa, että useimmissa tapauksissa postitusmaksut myös pienenevät kokonaisuuden osalta. Huuto.netissä ostamasi tavarat voit myös hakea meiltä, kunhan sovimme ajan. Tai jos ilmenee, että voimme tuoda tavarat teille, niin silloin sovimme keskenämme ajan, paikan ja toimituskulut.
Jos Huuto.net ei ole sinulle ennestään tuttu, klikkaa viereistä kuvaa. Annamme lyhyen esittelyn kaupankäynnistä tuotteittemme parissa ilman, että olet Huuto.netissä. Huomaa ettemme ole laittaneet tilaustuotteita tai kaikkia varastossamme olevia tuotteita Huuto.net-kohteiksi myyntiin, joten jos et löydä jotakin Huuto.net-valikoimistamme, niin kysy sitä meiltä. Perehdy tukkureittemme valikoimiin, niin voimme tilata sinulle tarpeelliset tuotteet, jota ei lödy suoraan varastostamme: tarvikkeet ja kalatarjonta.
| |
| |
| |